Uutiset ja tapahtumat

Ohje ikärajajouston soveltamisesta

Pinterest LinkedIn Tumblr

Ikärajajoustosta säädetään kuvaohjelmalaissa

Kuvaohjelmalaissa (710/2011) säädetyn ikärajajoustosäännön mukaan kuvaohjelman (esimerkiksi elokuvan, tv-ohjelman tai digitaalisen pelin) voi julkisesti esittää enintään kolme vuotta ohjelmalle luokiteltua ikärajaa nuoremmalle silloin, kun lapsi on 18 vuotta täyttäneen seurassa. Ikärajasta 18 ei voida joustaa. Kuvaohjelmalaki on luonteeltaan lastensuojelulaki, ja sen tarkoituksena on säätää kuvaohjelmien tarjoamista koskevista rajoituksista lasten suojelemiseksi. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) valvoo kuvaohjelmalain noudattamista Suomessa. 

Ikärajat suojelevat lapsen kehitystä

Kuvaohjelmien ikärajojen tarkoitus on suojella lapsen kehitystä. Lapsen kyky ymmärtää kokemuksiaan kehittyy iän myötä. Tunne-elämän ja ajattelun kehittyminen auttaa lasta käsittelemään myös kokemuksia elokuvista, tv-ohjelmista ja digitaalisista peleistä. Tutkimusten perusteella tiedetään, että esimerkiksi voimakkaan väkivallan näkeminen kuvaohjelmissa voi haitata lapsen kehitystä. Haittoja voivat olla esimerkiksi nukahtamisvaikeudet, painajaisunet tai pelot. Haitallinen mediasisältö voi näkyä lapsen käyttäytymisessä myös lisääntyneenä levottomuutena tai aggressiivisuutena.        

Ikärajajousto mahdollistaa lapsen yksilöllisen kehitystason huomioimisen kuvaohjelmia valitessa

Ikärajajouston käyttöä harkitessaan aikuisen tulee huomioida sekä lapsen yksilöllinen kehitystaso että kuvaohjelman haitalliseksi arvioidun sisällön laatu. Ideana on, että lapsen hyvin tunteva aikuinen pystyy arvioimaan lapsen herkkyyden erilaisille sisällöille sekä tietää, minkälaisia mediasisältöjä lapsi on aiemmin nähnyt ja kuinka vahvasti tämä niihin todennäköisesti eläytyy. Aikuinen pystyy tarvittaessa lohduttamaan tai rauhoittelemaan lasta kuvaohjelman esittämisen aikana ja voi auttaa kuvaohjelmakokemuksen käsittelyssä.

KAVIn vakiintuneen tulkintalinjan mukaan lapsen hyvin tuntevalla aikuisella tarkoitetaan useimmiten lapsen vanhempaa tai huoltajaa, joka tuntee lapsen tarpeeksi hyvin voidakseen arvioida jouston käytön mahdollisuutta juuri kyseisen lapsen kehityksen perusteella.

Lapsi pelaamassa Fortnite tietokonepeliä kuulokkeet päässä

Ikärajajoustoa ei ole tarkoitettu käytettäväksi lapsiryhmissä

KAVI:n tulkintalinjaksi on vakiintunut, että ikärajajoustoa ei tule käyttää lapsiryhmissä. Tämä koskee kaikkea toimintaa, jonka osana kuvaohjelmia tarjotaan julkisesti. Ikärajajoustoa ei tule siten soveltaa esimerkiksi harrastustoiminnassa, kunnallisessa nuorisotyössä, järjestöissä, seurakunnissa, yritystoiminnassa tai vapaaehtoistoiminnassa edes vanhempien luvalla tai ammattikasvattajan läsnä ollessa.       

Jos lapsiryhmässä halutaan esittää kuvaohjelma, tulee kuvaohjelman ikärajan vastata kaikkien ryhmän lasten ikää. Kaikille sallittuja kuvaohjelmia voi esittää lapsiryhmissä.                 

KAVIn vastauksia ikärajajoustoon liittyviin kysymyksiin

Päivitetty 30.3.2021KAVIn antama ikärajajouston käyttöön liittyvä ohje herätti runsaasti kysymyksiä, joita esitettiin puhelimitse, sähköpostitse sekä erillisen Google Docs –tiedoston avulla.  Seuraavissa kappaleissa vastataan yleisimpiin kysymyksiin teemoittain. Kuvaohjelmalain uudistamiseen liittyviin kysymyksiin ei tällä hetkellä ole mahdollista vastata. KAVI muistuttaa, että vastuu kuvaohjelmalain säännösten ja viranomaisen ohjeiden noudattamisesta on kuvaohjelman tarjoajalla.

Kuvaohjelmien ikärajojen tarkoitus on suojella lapsen kehitystä

  • Ikärajat perustuvat kuvaohjelmalakiin, joka on hengeltään lastensuojelullinen. Ikärajaa arvioitaessa huomioidaan sisällön mahdollinen haitallisuus lapsen kehitykselle. Toisessa vaakakupissa painaa sananvapaus, jota ei saa turhaan rajoittaa. Näiden arvojen noudattamiseen olemme yhteiskuntana sitoutuneet myös allekirjoittamalla YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen.
  • Ikärajat kriteereineen perustuvat tutkimustietoon sekä kuvaohjelmien vaikutuksista että lapsen kehityksestä. Vaikutustutkimuksiin tukeutuen väkivaltaisten, seksuaalisten ja ahdistusta aiheuttavien sekä näihin rinnastettavien mediasisältöjen katselu voi olla haitallista lapsen kehitykselle. Tiedolliset ja tunnetaidot, samoin kuin psyyken suojamekanismit kehittyvät iän myötä, joten eri-ikäisillä lapsilla on käytössään varsin erilaiset keinot käsitellä mediasisältöjä.
  • Tiedetään myös, että lapset eroavat toisistaan sen suhteen, kuinka reagoivat erilaisiin sisältöihin. Toiset ovat elämyshakuisempia, kun taas toiset ahdistuvat esimerkiksi väkivaltaisista tai pelottavista sisällöistä herkemmin. Taustalla vaikuttavat myös lapsen aiemmat kokemukset sekä mediasisällöistä että elämästä yleensä. Tästä syystä kuvaohjelmalakiin on kirjattu joustomahdollisuus, joka sallii ohjelman katselun tai pelaamisen ikärajaa enintään kolme vuotta nuoremmalle lapselle yhdessä aikuisen kanssa. Jousto ei koskaan koske ikärajaa 18.
  • Joustoa ei tule käyttää automaattisesti, vaan sitä tulee aina harkita tapauskohtaisesti. Jouston käytön tulee perustua lapsen hyvin tuntevan aikuisen, jolla KAVI:n tulkinnan mukaan tarkoitetaan lapsen vanhempaa tai huoltajaa, arvioon lapsen kehitystasosta sekä herkkyydestä erilaisille mediasisällöille. Jouston käyttö edellyttää myös lasta katselun tai pelaamisen aikana tarvittaessa tukevan vanhemman tai huoltajan läsnäoloa. KAVI:n tulkintalinjaksi on vakiintunut, että joustosäännön käyttö lapsiryhmissä ei ole kuvaohjelmalain lastensuojelullisen tarkoituksen mukaista, eikä ikärajajoustoa tule siitä syystä käyttää lapsiryhmissä.
  • Kuvaohjelmalaki mahdollistaa sen, että KAVI hyväksyy ohjelmalle Euroopan unionin alueella annetun ikärajan ja sisältöä kuvaavan symbolin Suomessa käytettäviksi. Pelien osalta Suomessa hyväksytään PEGI-ikärajat, joilla valtaosa peleistä on merkitty.
  • Luokittelemattomia ja merkitsemättömiä pelejä ei saa esittää julkisesti ilman KAVI:n myöntämää esityslupaa tai sitä, että pelille asetetaan ikärajaluokitus.

Julkinen esittäminen tapahtuu muualla kuin kodin piirissä

  • Kuvaohjelmalain 6 §:n mukaan kuvaohjelman tarjoajalla on velvollisuus huolehtia siitä, ettei kuvaohjelma, jonka ikäraja on 7, 12 tai 16 vuotta, ole tätä ikärajaa nuoremman lapsen katseltavana. Lisäksi kuvaohjelman tarjoajan on tiedotettava ikärajoista ja muista lasten suojelemista edistävistä keinoista ohjelmien tarjoamisen yhteydessä. Velvollisuudet koskevat kaikkia kuvaohjelman tarjoajia Suomessa.
  • KAVI:n ohje ikärajajoustosäännön soveltamisesta koskee kaikkien kuvaohjelmien eli elokuvien, tv-ohjelmien ja digitaalisten pelien tarjoajia.
  • Kuvaohjelman tarjoamisella tarkoitetaan kaikkia niitä tapoja, joilla kuvaohjelma saatetaan yleisön katseltavaksi. Kuvaohjelman tarjoaja on se, joka saattaa kuvaohjelman yleisön katseltavaksi ja päättää siitä, että tietty kuvaohjelma tarjotaan yleisölle.
  • Kuvaohjelmalaissa säädetään kuvaohjelmien tarjoamisesta julkisesti.
  • Kuvaohjelman tarjoaminen on julkista silloin, kun kuvaohjelmaa tarjotaan yleisölle. Yleisölle tarjoamista on toiminta, jossa periaatteessa kuka tahansa voisi esimerkiksi katsoa, ostaa, vuokrata tai lainata kuvaohjelman. Julkista esittämistä on siten myös esimerkiksi kuvaohjelmien esittäminen tapahtumissa tai toiminnoissa, jonne myydään lippuja, jonne tulee ilmoittautua tai joka on tarkoitettu vain kutsuvieraille tai tietyn palvelun asiakkaille.
  • Kodin piirissä tapahtuvaa toimintaa ei pidetä yleisölle tarjoamisena eikä siten julkisena esittämisenä. Kuvaohjelmien esittäminen kodeissa ei kuulu kuvaohjelmalain soveltamisalaan, eikä KAVI ole toimivaltainen viranomainen valvomaan kuvaohjelmien esittämistä kodeissa. KAVI kuitenkin muistuttaa, että kuvaohjelmille on asetettu ikärajat lasten kehityksen suojelemiseksi. 

Ikärajajouston käytön tulee perustua vanhemman tai huoltajan arvioon lapsen kehitystasosta sekä herkkyydestä erilaisille mediasisällöille

  • KAVIn tehtävänä on valvoa kuvaohjelmalain noudattamista. Kuvaohjelmalaki on luonteeltaan lastensuojelulaki, ja laissa säädetään kuvaohjelmien tarjoamista koskevista rajoituksista lasten suojelemiseksi. Näistä syistä KAVI tulkitsee kuvaohjelmalakia muun muassa sen lastensuojelullisen tarkoituksen perusteella.
  • Ikärajajoustoa ei tule soveltaa missään lapsiryhmätoiminnassa.
  • Ikärajajouston käytön tulee perustua lapsen hyvin tuntevan aikuisen, jolla KAVI:n vakiintuneen tulkinnan mukaan tarkoitetaan lapsen vanhempaa tai huoltajaa, arvioon lapsen kehitystasosta sekä herkkyydestä erilaisille mediasisällöille. Jouston käyttö edellyttää myös lasta katselun tai pelaamisen aikana tarvittaessa tukevan vanhemman tai huoltajan läsnäoloa. Näistä syistä vanhemman tai huoltajan suostumus ja/tai lupalappu eivät ole riittäviä toimenpiteitä lapsen suojelemiseksi haitalliselta sisällöltä.

Ohje ikärajajouston soveltamisesta perustuu vuonna 2012 voimaan tulleeseen kuvaohjelmalakiin

  • KAVIn ohje ikärajajouston soveltamisesta perustuu kuvaohjelmalakiin, joka on tullut voimaan 1.1.2012. Kuvaohjelmalain valmisteluvaiheessa on kuultu muun muassa pelialan, lastensuojelualan sekä psykologian asiantuntijoita.
  • KAVIn ohje ikärajajouston soveltamisesta on julkaistu, koska alan toimijat ovat pyytäneet tarkennusta ikärajajoustosääntöön osittain riittämättömän viranomaisohjeistuksen vuoksi.
  • KAVIn ohje ei ole hallintopäätös, joten siihen ei voi hakea muutosta valittamalla.
  • Kuvaohjelmalakia ollaan uudistamassa opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla toistaiseksi määrittelemättömällä aikataululla. Lain valmisteluvaiheessa kuullaan sidosryhmiä.
  • Selvitysraportissa Kuvaohjelmalain toimivuus ja uudistustarpeet on kartoitettu muun muassa kuvaohjelmalain soveltamiskäytäntöä ja alan toimijoiden näkemyksiä sekä ehdotettu eräitä muutoksia. Raportti ei sido KAVI:a, vaan KAVI:n toiminta perustuu voimassaolevaan lainsäädäntöön.       

KAVI valvoo kuvaohjelmalain noudattamista yleisöpalautteen ja –vihjeiden, tarkastus- ja valvontakäyntien ja muiden viranomaisen valvontatoimenpiteiden avulla

  • Kuvaohjelman tarjoajan on huolehdittava siitä, ettei kuvaohjelma, jonka ikäraja on 7, 12 tai 16 vuotta, ole tätä ikärajaa nuoremman lapsen katseltavana. Jos pelin tarjoaja ei voi luotettavasti varmistua lapsen iästä, ainoa kuvaohjelmalain mukainen vaihtoehto on pelata PEGI 3-merkittyjä (kaikille sallittuja) pelejä.
  • Toimijoiden, joita ohje ikärajajoustosta koskee, tulee järjestää toimintansa siten, että kuvaohjelmalain määräykset on huomioitu toiminnassa.
  • KAVI valvoo kuvaohjelmalain noudattamista muun muassa yleisöpalautteen ja –vihjeiden, tarkastus- ja valvontakäyntien ja muiden viranomaisen valvontatoimenpiteiden avulla.
  • Kuvaohjelmien tarjoajan laiminlyödessä lainmukaisia velvollisuuksiaan tai muissa vastaavissa tilanteissa KAVI:n ensisijainen menettelytapa on tarjoajan ohjeistaminen.
  • KAVI:lla on lain mukaan mahdollisuus tehostaa tarjoajien velvoitteiden noudattamista huomautuksella ja viime kädessä uhkasakolla. Vakavimmat rikkomukset, jotka liittyvät muun muassa luokittelemattomien ja merkitsemättömien kuvaohjelmien esittämiseen tai alle 18-vuotiailta kiellettyjen kuvaohjelmien esittämiseen alaikäisille, ovat rangaistavia tekoja.

Lisätietoa ja yhteystiedot

Lataa ohje PDF-muodossa
Lisätietoa kuvaohjelmien tarjoajille löytyy KAVIn nettisivuilta.

Apulaisjohtaja, tulosaluepäällikkö Leo Pekkala, puhelin: 02953 38008       
Ylitarkastaja Erika Lauri, puhelin: 02953 38056   
Yhteydenotot sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@kavi.fi

Keskustelu on suljettu.